Sain pari viikkoa sitten kahden ystäväni kanssa upean idean. Ensimmäisen lukiovuoden jälkeen lähtisimme kaikki vaihtoon. Aluksi ajatus pelotti ja arvelutti, mutta lopulta uteliaisuus sai vallan ja innostukseni kasvoi. Miltä tuntuisi viettää vuosi jossain aivan toisessa maassa, toisessa kulttuurissa poissa kaiken tutun ja turvallisen luota? Pärjäisinkö minä? Voisin päästä Ranskaan, maahan, jota olen aina rakastanut, kokonaiseksi vuodeksi. Oppisin vihdoin ranskan kauniin kielen, melkeinpä täydellisesti vieläpä. Ensin meinasimme aikaistaa lähtöä jo ensi syksyksi, mutta koska eteen tuli ylitsepääsemättömiä esteitä (sellaisia pikkujuttuja kuin raha, pah) päätimme lähteä vasta vuonna 2011. Parin päivän päästä tajusimme, että se on vain parempi. Asiaa ehtii tutkia, järjestöjä vertailla, miettiä lopullista maata ja muutenkin sulatella koko hommaa. Ainut tietämäni ihminen, joka on ollut vaihdossa on kaverini kaveri, joka on kertonut paljon vuodestaan Italiassa. Ensimmäiset kolme kuukautta olivat pahimmat. Hän ei osannut italian kieltä yhtään, eikä voinut kommunikoida täydellisesti kenenkään kanssa. Porukassa oli aina kyllä ollut joku, joka osasi vähän englantia ja toimi tulkkina, mutta se oli silti hankalaa. Lisäksi päivät olivat raskaita ja perhe ihmetteli, miksi hän oli aina niin väsynyt. Ja koska kommunikointi ei pelannut, oli selityskin vähän vaikeaa. Vaikeimman kauden jälkeen hän kuitenkin alkoi oppimaan kieltä ja asiat rupesivat sujumaan helpommin. Kommunikointi pelasi ja tavat sekä kulttuurin tunsi paremmin. Hän onkin sanonut, ettei vaihtaisi vuottaan ikinä pois. Se oli upea kokemus, jota ei pysty vertaamaan mihinkään.
Tämän kaiken kuullessani ajatus alkoi itää. Siitä puhuttiin kavereiden kanssa puoliksi vitsillä, eikä asiaa koskaan viety eteenpäin. Kun ajatus sitten ihan oikeasti iski ja siitä innostui, alkoi tutkiminen. Kävimme läpi järjestöjä etsien sopivaa, sillä liian useassa oli jokin kielivaatimus. EF lensi melkeinpä suoraan romukoppaan, siitä on kuullut niin paljon pahaa. Se on kaupallinen, kallis ja huono. Ei kiitos. Myöskään ASSE tai Rotary ei käynyt, syystä tai toisesta. Lopulta löysimme STS:n ja siitä tuli melkeinpä jo sopimus (lopulliseksi järjestöksi se ei kuitenkaan jäänyt). Sen kautta lähtisin Ranskaan, hintaa noin 6000€, äitii? Kuten arvata saattaa, ei vanhempani mitenkään innostuneet tästä. En ymmärrä, miksei äitini ensimmäiset kommentit olleet luokkaa "Upeaa, saat hienoja kokemuksia!" tai jotain muuta vastaavaa. Jostain kumman syystä raha oli taas tärkeää. Vaikka tiesin jo tätä suunnitellessani, että meillä ei ole rahaa mitenkään liikaa, päinvastoin, suunnittelin kuitenkin. Puhuin tästä isälleni, joka sanoi, ettei maksa euroakaan, pah! En aluksi uskonut, hänhän asuu yksin. Kun sitten lopulta tajusin, ettei sieltä oikeasti tipu rahaa, vaivuin epätoivoon. Äiti ei ikinä saisi kokoon kuutta tonnia ja siihen pitäisi vielä lisätä ne parin tonnin käyttörahat. Ei hyvältä näytä. "Parin" masistelukohtauksen jälkeen motivoidun ystävieni avulla ja korvissani kaikuivat äitini sanat "Kyllä me saadaan sut sinne Ranskaan". Niin saadaankin! Tein laskelmia ja totesin, ettei tehtävä ole mahdoton. Nyt siis aion seuraavan vuoden aikana tienata vähintään 3000€ riihikuivaa käteistä, suoritutua lukioon ja päättää peruskouluni kunnialla. Blogin on tarkoitus seurata vaihto-oppilas projektin kulkua alusta loppuun. Tänne samaiseen osoitteeseen kirjoittaisin kuulumisiani myös tulevasta vaihtomaastani ja täältä tutut saisivat tietää, miten minulla menee. Tulossa on siis (ainakin) pari masistelukohtausta, iloa, epätoivoa ja innostusta. Pohdintaa, pelkoa ja jännitystä. Pysykää toki mukana, jos kiinnostaa. Olen ihan keltanokka koko vaihtohommelissa, mutta opin kokoajan ja tämä blogi toimii kuin päiväkirjana (joita en ole ikinä osannut pitää kahta päivää kauempaa).
Nähdään taas, moroo!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti