"Oisin ollu yllättyny, jos oltaisiin selvitty tästä ekalla kerralla"

Pari viikkoa sitten pidin lomaa töistä ja sain kaveriltani puhelun.
"Nyt lähetään, hankitaan ne kuvat ja viedään nää vaihtopaperit. Meillä on lomaa, tehdään siis jotain hyödyllistä. Viedään laput sinne ite henkilökohtasesti, mutten me ei ikinä saada niitä hoidettuu."
"Okei."
Englanninkieliset lomakkeeni olivat hyvällä mallilla. Rehtorilta oltiin saatu haettua koululomakkeet ja muutkin laput olivat täysin valmiita. Jouduin pari kertaa hoputtamaan äitiä vanhempien kirjeen kanssa ja se oltiin saatu tulostettua edellisenä päivänä. Ainoa mitä sekä minulta että ystävältäi puuttivat, olivat kuvat. Niinpä lähdimme lähimpään valokuvausliikkeseen, missä kuvat voitaisiin tulostaa muistitikulta. Valokuvasuositus on 6-10 kuvaa, mutta otin varmuuden vuoksi vähän ylimääräisiäkin mukaan, jos joku ei olisikaan hyvä. Kuvissa esiintyivät kaikki perheenjäseneni (vaikkakin ainut kuva, missä isäni esintyy, on hän selkä kameraan päin), ystäviäni ja kavereitani sekä minut itse. Myös pari tätiä, eno, siskoni poikaystävä ja mummini esiintyvät kuvissa, mutta jokaisesta sukulaisesta en todellakaan laittanut kuvaa. Sen verran laaja suku löytyy, että se olisi älyvapaata, eikä se tarkoitus olekaan. Yritin valita rentoja ja positiivisia kuvia ja kuvia, joista vähän näkisi ns. "elämäni yleisilmettä".
Tulostin noin 13 kuvaa ja se maksoi alle seitsemän euroa. Veimme liikeeseen tikut ja laitoimme ne itse koneelle. Siinä oli viisitoista minuuttia odottelua, joten päätimme tsekata kaikki muut laput sillä välin. Mitään ei ollut unohtunut kotiin, mutta koska tulostimestamme oli loppunut väri, päätin sellaiset peruslomakkeet, joissa kysytään nimi, ikä, vanhempien ammatit etcetc. lähettää netin kautta.
Täytyy sanoa, että olin hieman pettynyt kuvien latuun, kun haimme ne liikkeestä. En tosin tiedä, olisiko se ollut paljoakaan permpi, jos olisin tulostanu ne kotona valokuvauspaperille. Eikä kuvia kyllä ollutkaan otettu millään hyvillä kameroilla ja yleisilme oli positiivinen, joten olen kuviini todella tyytyväinen.
Teippasimme kuvat A4-kokoisille valkoisille papereille, sillä kuvat olivat normaalin kokoisia. Laitoin kaksi kuvaa yhdelle paperille ja kirjoitin mustalla tussilla pienen selityksen kuvan viereen, esim. "Here is my sister and her boyfriend".
AFS:n toimistolla lomakkeet vielä tarkastettiin ja sieltä käsin he tulostivat myös peruslomakkeeni, joten minun ei tarvinnut enään lähettää mitään netin kautta. Jotain pientä epäselvyyttä joissakin kohdissa oli, mutta AFS:n työntekijöiden kanssa saimme kaikki setvittyä. Kannaattaa todella tarkistaa kaikki laput, ettei yhtäkään allekirjoitusta puutu, sillä teimme parin päivän päästä toimistolle uusintareissun, koska ystäväni oli unohtanut pyytää yhden allekirjoituksen.
Kun sitten lähdimme, alkoi ajatus vaihdosta todella vakiintua päässäni. Kun olin ollut vielä lomakkeiden täyttelyvaiheessa, en ollut miettinyt, että minä todella lähden. Nyt lähtööni on enään alle vuosi ja en todellakaan voi uskoa, että aika on mennyt näin nopeasti! Englanninkileiset lomakkeet on palautettu, joten nyt voi vain odotella. Päätimme juhlistaa sitä ystäväni kanssa ja menimme syömään Ben and Jerry's:n sikakalliit jätskipallot.

Inspiraatio ja helpotus

Kävimme tänään rehtorimme luona koulussa ja saimme kuulla, että lapujen saanti takaisin siirtyy maanantaihin. Onko väärin, jos olen helpottunut? Sain nimittäin pari päivää lisää aikaa tarkistaa(=tehdä loppuun) muut laput.
Eilen kirjoittamani romaanin seurauksena sain kunnon vaihtoinspiksen ja rupesin etsimään kuvia Ranskasta lapsenomaisella innolla. Toki voi olla, että alitajuntani pakottaa minut ajattelemaan mitä tahansa muuta, kuin parin päivän päästä starttaavaa koeviikkoa.
Kuvat weheartit

Englanninkieliset lomakkeet ja aika eivät sovi yhteen.

Syksy on jo aika pitkällä, miten tämä aika oikein kuluu? Suurin osa kesästä meni töissä ja kaikki rahat menivät aika pitkälti säästöön vaihtovuotta varten.
Kesän alussa saimme ne pahimmat ja laajimmat laput, jotka piti palauttaa elokuussa. Itselläni ne jäivät kuitenkin ihan liian pitkäksi aikaa unohduksiin ja ne ovat minulla vieläkin kotona. Lähetin kuitenkin AFS:lle sähköpostia ja he sanoivat, että ihan hyvin ne voi palauttaa tässäkin kuussa. Jotkut ovat tässä vaiheessa käymässä läpi hakuprosessia, joten mikään hätä tässä ei ole, mutta onhan se niin, että mitä pikemmin, sen parempi.
Hakemuksia ja lappuja ja lomakkeita tuli paljon ja minulla meni pari viikkoa vain kaiken läpi käymiseen, organisoimiseen ja ymmärtämiseen, mitä pitää tehdä millekin lapulle. Kävimme ne monta kertaa läpi ystäväni kanssa, joka on myös lähdössä vaihtoon, tosin USA:han. Kaikki lomakkeet ovat englanniksi ja ne myös täytyy täyttää englanniksi, joten se hidastaa työtä. Lopulta kaikki kuitenkin selkeni, sillä lappujen mukana tuli suomenkieliset ohjeet, joita seuraamalla selviää.
Hakemuksiin sisältyy (luonnolisesti) kaikki henkilö- ja yhteystiedot. Halutaan tietää kaikki perheenjäsenet ja vanhempien ammatit, sekä sen, onko ollut (tai mahdollisesti asunut) ulkomailla. Nämä ovat helpot täytettävät, kunhan vain muistaa tarkistaa, että kaikki tiedot todella ovat englanniksi.
Myös muita iha perusjuttuja kysytään, kuten onko allergioita, ruokavaliorajoituksia tai polttaako tupakkaa.
Postissa tulee osallistumissopimus ja suostumus, joihin tarvitaan vanhempien allekirjoitukset ja oma allekirjoitus. Itse en niitä mitenkään tarkkaan lukenut, mutta isäni kyllä halusi tietää tarkkaan, mihin on nimeään pistämässä. Mitän kovin hämärää se ei voinut olla, sillä nyt kaikki on kunnossa.
Siihen se helpoin osuus loppuu. Myös kouluun pitää viedä papereita, joihin kirjoitetaan kolmen vuoden aikaiset arvosanat ja siinä arvioidaan vaihto-oppilaan opiskelumotivaatiota. Netistä voi tulostaa suomenkieliset ohjeet, jotka on hyvä antaa opettajalle lappujen mukana, joten mitään monimutkaista se ei ole. Tai jos on, niin ainakaan ei itse tarvitse siitä huolehtia. Itselleni ongelma lähinnä oli se, mihin kouluun lomakkeet vien. Käyn lukion ensimmäistä luokkaa, joten heillä ei ole vielä mitään kaikenkattavaa kuvaa minusta oppijana. AFS:llä kuitenkin sanottiin, että kaikki paperit vaan lukioon ja tänään kävin ne sinne viemässä. Huomenna tai maanantaina olisi tarkoitus hakea ne täytettyinä ja siihen mennessä saada kaikki muukin valmiiksi.
Kuten olettaa saattaa, myös lääkärissä pitää käydä. Sinne viedään kaksi lomaketta, jotka lääkäri täyttää. Niihin ei mene paljoa puolta tuntia kauempaa, jollei ole mitää suurta vaivaa, jota pitää yksityiskohtaisesti selittää. Itse menin ihan tavalliseen terveyskeskukseen ja lääkäri osasi ilman mitään kysymyksiä täyttää lomakkeet ja seuraavana päivänä hain ne sieltä. AFS:n netistä voi myös tulostaa listan rokotuksista, joita kannattaa hankkia ennen matkalle lähtöään. Ranskaan ei mitään sen suurempia vaatimuksia ollut, mutta esimerkiksi Italian koulut vaativat joitain tiettyjä rokotuksia.
Yksi vaikeimmista kohdista oli varmasti kirje isäntäperheelle. Aloitin sen jo kesän alussa. Kirjoitin vähän ja huonosti ja unohdin sen pitkäksi aikaa. Näin kävi useammankin kerran, kunnes tajusin, että kohta loppuu aika kesken. Sitten yksi ilta aloitin iha uudestaan ja sain sen valmiiksi kahdessa erässä. Se tosin kaipaa vielä hienosäätöä, mutta on muuten ihan valmis. Ihan kahta sivua siitä ei tullut, mutta toisaalta, fonttikokoni oli yksitoista ja aion vielä lisätä sinne pari juttua. Kirjettä koskien löytyy AFS:ltä johdattelukysymyksiä ja niitä kannattaa käyttää avuksi. On myös hyvä miettiä, minkälaisen kuvan haluaa itsestään antaa, sillä kuvia lukuunottamatta kirje on lomakkeista ehdottomasta henkilökohtaisin. Tuskin kukaan valitsee ketään painon perusteella. Kirjettä aloittaessa kannattaa kirjoittaa vaikka vaan ihan ranskalaisilla viivoilla joitain asioita, joita haluaa mainita ja sitten ujuttaa ne sopivasti tekstiin. Itse kirjiotin kaiken suoraan englanniksi, mutta jos se tuntuu hankalalta, on hyvä tehdä se ensin suomeksi ja sitten kääntää.
Myös vanhemmilta vaaditaan pienimuotoista kirjettä, jossa pitää vastata muutamaan kysymykseen. Siinä tiedustellaan esimerkiksi kurin kovuutta, lapsen suhdetta perheeseen ja itsenäisyyden määrää. Annoin tämän paperin äidilleni jo kuukausi sitten, jotta hän varmasti ehtisi ajoissa. Mitä aikaisemmin, sen parempi.
Yksi lomakkeista oli vapaaehtoinen ja siinä tiedustellaan, saako vaihto-oppilaan kuvia yms. julkaista netissä tai vastaavissa pakoissa. Teksti on aika pitkä, mutta se kannattaa kääntää ihan varmuuden vuoksi, jotta tietää mihin on nimeään kirjoittamassa.
Myös kuvia halutaan. Ei mitää poseerausta, vaan aitoja tilannekuvia perhestä, koulusta, kavereista ja harrastuksista. Tämä menee helpoiten, kun vaan kantaa kameraa joka paikkaan, kuvaa paljon ja myöhemmin valitsee parhaat otokset. Myös kuviin kannattaa kiinnittää paljon huomiota, jotta antaa mahdollisimman positiivisen kuvan itsestään.

Siinä taisi olla kaikki. Kuulostaa suhtkoht helpolta, niin minäkin ajattelin, ennen kuin urakka sattui omalle kohdalleni. Sitä ajattelee, että on erilainen kuin muut ja selviää nopeasti. No, ainakaan minä en ollut, ehkä joku muu on järkevämpi.

QUE?!

Vaihtovuosi on edennyt. Yksi iltapäivä, kun juoksin Rautatieaseman läpi bussiin soitin numeroon, josta oli tullut puhelu. En usko, että hengästyneenä annoin kovin hyvää kuvaa itsestäni, varsinkin kun vastasin melkeinpä jokaisen kysymykseen "Ahaa, ymmärrän", "Totta kai" tai "Joo". Mutta siis sain hyväksynnän. Lähden ensi vuoden elokuussa Ranskaan!! WHAT?!

Tässä kuussa alkaa pahin lappusota, sitä odotellessa..

Tämä asia tietää järjestelyä, kenen käsiin sen uskonkaan?

Kun matka oli melkein varman tason päätös, aloin etsimään hyvää järjestöä. Heti ensimmäiseksi vierailimme kavereiden kanssa STS:n nettisuvuilla ja se tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Luotettava, eivätkä hinnat hiponeet ihan pilviä, tulisihan koko lysti kuitenkin maksamaan paljon. Järjestö kävi kuitenkin mahdottomaksi, kun kaverini soitti ja sanoi, miksei se käy. Ranskaan (ja joihinkin muihinkin maihin) vaaditaan 2-3 vuoden opiskelut, enkä ole lukenut ranskaa päivääkään. Ainoat vaihtoehdot siis olisivat saksan- tai englanninkieliset maat, jos menisin STS:n kautta. Kerroin viimeksi kaverini kaverista, joka lähti Italiaan osaten yhden sanan, Ciao. Ei siis kuitenkaan olisi mahdotonta päästä Ranskaan. EF:lläkin oli kielivaatimuksia (enkä muutenkaan koskaan lämmenyt sille) ja muistaakseni ASSE:lla ja Rotaryllakin oli jonkinlaiset esteet. Joko liian korkea hinta ja/tai kielitaidot, molempi pahempi. Lopulta läysin Googlesta AFS:n ja huomasin, että sivuilla lukee teksti, joka oli hunajaa silmilleni. Maan kieltä sinun ei tarvitse osata - opit sen varmasti vuoden aikana! JESS! Kävi ilmi, että myös tämä kaverini kaveri oli ollut saman järjestön kautta, eikä mitään onglemia ollut ilmennyt. Olin täysin varma AFS:stä ja olen edelleenkin. Se on vappaehtoistyöllä toimiva järjestö, joten ei ole pelkoa, että rahani menisivät "vääriin taskuihin". Meni pari päivää ennen kuin oikeasti tajusin, kuinka kaupallinen järjestö STS on. Siitä saa lukea lehdistä, ne ovat hankkineet "keulakuvakseen" BB-Saulin ja hintaan sisältyy STS-logolla varustettu pait ja reppu.. Ja palaute, jota olen lukenut foorumeilta ei ole positiivista, ainakaan USA:n STS ei oikein pelitä. AFS alkoi tuntumaan aina vain paremmalta. Myös EF:ää näkee paljon lehtien välissä, eikä huhut puhu sen puolesta. Entinen enkun opettajani kertoi siitä aika paljon negatiivista, hän ei maksaisi lapsensa matkaa sen kautta. Siellä kuulemma vain biletetään eikä niinkään opita, mutta eihän sitä voi olla täysin varma. Kuten sanottu, ei vaihtarifoorumiltakaan saa siitä paljoa mitään positiivista irti. Yksi luokkalaiseni kyllä kertoi, että hänen siskonsa oli sen kautta ulkomailla viime kesänä ja hän on itse lähdössä sen kautta kesällä kolmeksi viikoksi Maltalle. Ja hänen siskonsa oli antanut siitä hyvää palautetta, mutta asiat muuttuvat, kun siellä oleva aika kerrotaan seitsemällätoista. Tiedä sitten, miten se toimii näissä vuoden tapauksissa.
All in all, tuleva järjestöni on siis (toivottavasti) AFS ja luotan siihen täysin. Toki muutkin järjestöt toimivat varmasti hyvin, riippuu tilanteesta ja ihmisestä. Aina voi olla huonoa tuuria, mutta mielummin sitä hyvää enemmän.
Muutamia järjestöjä, käykää toki tsekkailemssa ja valitsemassa parhaat.
AFS STS EF ASSE Rotary YFU TR UP-education

Minulla on päämäärä ja tavoitteenani on saavuttaa se.

Sain pari viikkoa sitten kahden ystäväni kanssa upean idean. Ensimmäisen lukiovuoden jälkeen lähtisimme kaikki vaihtoon. Aluksi ajatus pelotti ja arvelutti, mutta lopulta uteliaisuus sai vallan ja innostukseni kasvoi. Miltä tuntuisi viettää vuosi jossain aivan toisessa maassa, toisessa kulttuurissa poissa kaiken tutun ja turvallisen luota? Pärjäisinkö minä? Voisin päästä Ranskaan, maahan, jota olen aina rakastanut, kokonaiseksi vuodeksi. Oppisin vihdoin ranskan kauniin kielen, melkeinpä täydellisesti vieläpä. Ensin meinasimme aikaistaa lähtöä jo ensi syksyksi, mutta koska eteen tuli ylitsepääsemättömiä esteitä (sellaisia pikkujuttuja kuin raha, pah) päätimme lähteä vasta vuonna 2011. Parin päivän päästä tajusimme, että se on vain parempi. Asiaa ehtii tutkia, järjestöjä vertailla, miettiä lopullista maata ja muutenkin sulatella koko hommaa. Ainut tietämäni ihminen, joka on ollut vaihdossa on kaverini kaveri, joka on kertonut paljon vuodestaan Italiassa. Ensimmäiset kolme kuukautta olivat pahimmat. Hän ei osannut italian kieltä yhtään, eikä voinut kommunikoida täydellisesti kenenkään kanssa. Porukassa oli aina kyllä ollut joku, joka osasi vähän englantia ja toimi tulkkina, mutta se oli silti hankalaa. Lisäksi päivät olivat raskaita ja perhe ihmetteli, miksi hän oli aina niin väsynyt. Ja koska kommunikointi ei pelannut, oli selityskin vähän vaikeaa. Vaikeimman kauden jälkeen hän kuitenkin alkoi oppimaan kieltä ja asiat rupesivat sujumaan helpommin. Kommunikointi pelasi ja tavat sekä kulttuurin tunsi paremmin. Hän onkin sanonut, ettei vaihtaisi vuottaan ikinä pois. Se oli upea kokemus, jota ei pysty vertaamaan mihinkään.
Tämän kaiken kuullessani ajatus alkoi itää. Siitä puhuttiin kavereiden kanssa puoliksi vitsillä, eikä asiaa koskaan viety eteenpäin. Kun ajatus sitten ihan oikeasti iski ja siitä innostui, alkoi tutkiminen. Kävimme läpi järjestöjä etsien sopivaa, sillä liian useassa oli jokin kielivaatimus. EF lensi melkeinpä suoraan romukoppaan, siitä on kuullut niin paljon pahaa. Se on kaupallinen, kallis ja huono. Ei kiitos. Myöskään ASSE tai Rotary ei käynyt, syystä tai toisesta. Lopulta löysimme STS:n ja siitä tuli melkeinpä jo sopimus (lopulliseksi järjestöksi se ei kuitenkaan jäänyt). Sen kautta lähtisin Ranskaan, hintaa noin 6000€, äitii? Kuten arvata saattaa, ei vanhempani mitenkään innostuneet tästä. En ymmärrä, miksei äitini ensimmäiset kommentit olleet luokkaa "Upeaa, saat hienoja kokemuksia!" tai jotain muuta vastaavaa. Jostain kumman syystä raha oli taas tärkeää. Vaikka tiesin jo tätä suunnitellessani, että meillä ei ole rahaa mitenkään liikaa, päinvastoin, suunnittelin kuitenkin. Puhuin tästä isälleni, joka sanoi, ettei maksa euroakaan, pah! En aluksi uskonut, hänhän asuu yksin. Kun sitten lopulta tajusin, ettei sieltä oikeasti tipu rahaa, vaivuin epätoivoon. Äiti ei ikinä saisi kokoon kuutta tonnia ja siihen pitäisi vielä lisätä ne parin tonnin käyttörahat. Ei hyvältä näytä. "Parin" masistelukohtauksen jälkeen motivoidun ystävieni avulla ja korvissani kaikuivat äitini sanat "Kyllä me saadaan sut sinne Ranskaan". Niin saadaankin! Tein laskelmia ja totesin, ettei tehtävä ole mahdoton. Nyt siis aion seuraavan vuoden aikana tienata vähintään 3000€ riihikuivaa käteistä, suoritutua lukioon ja päättää peruskouluni kunnialla. Blogin on tarkoitus seurata vaihto-oppilas projektin kulkua alusta loppuun. Tänne samaiseen osoitteeseen kirjoittaisin kuulumisiani myös tulevasta vaihtomaastani ja täältä tutut saisivat tietää, miten minulla menee. Tulossa on siis (ainakin) pari masistelukohtausta, iloa, epätoivoa ja innostusta. Pohdintaa, pelkoa ja jännitystä. Pysykää toki mukana, jos kiinnostaa. Olen ihan keltanokka koko vaihtohommelissa, mutta opin kokoajan ja tämä blogi toimii kuin päiväkirjana (joita en ole ikinä osannut pitää kahta päivää kauempaa).
Nähdään taas, moroo!